


Tämän
kirjan tekoprosessi innosti kovasti. Kirjan ulkoasu pitää
tehdä aina sisällön mukaan, ja tässä tapauksessa pitkät
perinteet omaava, arvostettu urheiluseura asetti riman mukavan
korkealle. Halusin saada aikaan tyylikkään, arvokkaan, mutta
myös selkeän ja mielenkiintoisen kokonaisuuden – kirjan jota
mielellään selailee ja katselee.
Ehdottomasti tärkeä pointti oli saada aikaan kiinnostusta
herättävä ja helposti luettava kokonaisuus. Tekstien ja kuvien
rytmitys ja sijoittelu on tärkeää. Sivuilla on paljon
taustatietoa antavia ”infolaatikoita” sekä anekdootteja ja
pikku tarinoita omilla palstoillaan, samoin kuin
lehtileikkeitä ja Janan veteraanien muistelmia.
Kirjassa on liki 350 suurikokoista sivua ja muutama sata
kuvaa. Sisäsivuilla olen käyttänyt väreinä mustan lisäksi
murretun sinisen sävyjä. Kannen yleissävy mukailee Janan
tunnusvärejä, sininen-keltainen-valkoinen. Kannen kuva-aiheena
on Janan urheiluasuinen olympiasoihdun kantaja vuodelta 1952
taustanaan vuoden 1956 suurkisojen janalaiset.